31.10.2022 Juha Hallenberg

 

Tärkeä kirja: Tuntematon sotilas

 

Ensi kosketus romaaniin tapahtui heti kirjan ilmestymistalven aikana 54-55 kun isä lainasi jostain kirjan. Hän kertoi otteita lukemastaan ja äitini sekä lähinaapurit päivittelivät kirjan sattumuksia. Itse en osannut vielä lukea mutta kinusin enoani lukemaan minulle, mihin hän pitkin hampain yhden kerran suostui. Luettuaan pari kolme ensimmäistä sivua kirjan alusta, oma mielenkiintoni loppui siihen paikkaan. Tarinassa ei ollut mitään kiinnostavaa. Ihmettelin aikuisten tohottamista romaanin ympärillä.

 

Aikanaan opin koulussa lukemaan ja muutamassa vuodessa olin lukenut Liedon pääkirjaston kaikki lasten kirjat lukuun ottamatta tyttökirjoja. Niihin ei pojan kuulunut tarttua. Samoin aikuisten osastolla sotahistoriaa ja käytyä sotaa kertovat kirjat jäivät lähinnä selkämysten nimien tankkaamiseksi. Ne kun olivat aivan lastenosaston hyllyjen vieressä. Erityistä hämmästystä aiheutti Arvo Kokon kirjan nimi: Mantsi, Järisevä, Koivisto. Ihmettelin monen vuoden ajan mielessäni, miten jollakin ihmisellä voi olla tuollainen nimi. Paljon myöhemmin selvitin asian ja opin, että kyse oli kolmesta kuuluisasta Laatokan linnakkeesta ennen sotia ja sodan aikana, jolloin niistä taisteltiin kovasti.

 

Oppikoulun alaluokilla löysin mummolan kirjahyllystä Tuntemattoman Sotilaan sen painoksen, jossa oli romaanin filmatisoinnista otettuja valokuvia. Vanhan runoilijan sanoin: ”luin rivin ja luin kaks’, vereni tunsin kuumemmaks’. Tarinakin alkoi kiinnostaa ja sitten se oli menoa.

Sen ikäisen pojan mielikuvitusta ruokkivat taistelukohtaukset, sodan jännitys, sotilaiden repliikit ja se, että Lammio oli tyhmä ja ylpeä ja Koskela rauhallinen ja oikeamielinen sankariesimies. Luin muutaman vuoden aikana kirjan moneen kertaan ja osasin sivutolkulla ulkoa Linnan tekstiä. Siitä oli myöhemmin hyötyä suomen kielen tunneilla, kun luettavaksi määrätty Tuntematon sotilas oli minulle hieno paikka osoittaa lukeneisuuttani. Viittasin tunneilla jokaiseen kirjasta tehtyyn kysymykseen ja sain siitä opettajalta erikoismaininnan ja ehkä hieman paremman numeron todistukseen.

 

Työelämään jouduttuani suomalainen yritysmaailma koulutti työntekijöitään ja erityisesti johtamiskoulutuksessa Tuntematon sotilas oli tuolloin kovin kysytty. Lammion ja Koskelan hahmot edustivat johtamisen ääripäitä, jotka väännettiin analyyseissä viimeisimpään tippaan asti, kuin kuivaksi puristetut sitruunan puolikkaat. Muutkin kirjan esimiehet arvioitiin mutta ei laisinkaan sillä intohimolla kuin nämä kaksi. Onneksi johtamisen käsite laajeni myöhemmin jonkin verran laveammaksi!

 

Mielestäni Linnan kertojatyyli on realistinen, paisuttelematon ja joskus jopa kuivan toteavaa. Hän ei mässäile monimutkaisilla kielikuvilla tai lauserakenteilla. Hän ei rakenna yksilön tai yksilöiden kehityskaarta, eikä mestaroi kaikkitietävän kertojan ylivertaisuudella. Dialogi ja miesten repliikit vievät tarinaa eteenpäin suoraviivaisesti. Linna on myös hyvin auditiivinen kertoja. Sodan ja taistelun äänet kuuluvat olennaisena osana tekstiin. Voi vain kuvitelle, miten ainoastaan romaanin alkusivuilla esiintyvä Linnan alter ego sotamies Mäkinen on myöhemmin sotaretken aikana istunut teltan nurkassa tupakka suussa ja tehnyt pieneen muistikirjaansa merkintöjä miesten sanonnoista sekä lauseenparsista ja taistelun äänistä. Näin mukana olleet komppanian miehet sodan jälkeen kertoivat hänen tehneen.

 

Yleisradio teki kuunnelmasarjan romaanista vuonna 66-67 ja siinä tuli esille minulle uusi juttu. Normaalien näyttelijöiden repliikkien lisäksi tarinassa oli kertoja ja sen päälle Kauko Saarentauksen esittämä ”Väinö Linnan ääni”. En aluksi oivaltanut yhtään, miksi sellainen tarvittiin. Mikä ihme oli Linnan ääni.

Tämän jälkeen luin romaania taas uudelleen ja silloin oivalsin, mitä kirjoittajan ääni tarkoitti. Se ei ollut kaikkitietävä kertoja vaan kirjoittajan omia näkemyksiä ja mielipiteitä sodasta, siihen johtaneista syistä ja kaiken kaikkiaan sodan mielettömyydestä. Kohdat, jotka olin sivuuttanut nuorena jännitystä ja toimintaa hidastavina höpötyksinä.

 

Kun saman kirjan lukee muutaman vuoden tai vuosikymmenen välein huomaa merkillisen ilmiön. Teksti painottuu mielessä aivan uudella tavalla ja sitä arvioi ikään kuin uudesta näkövinkkelistä. Jotkut yksityiskohdat, jotka aikaisemmin on sivuuttanut ilman suurempaa huomiota, ponnahtavat nyt esille erittäin voimakkaasti. Sisältö aukeaa eri tavalla kuin aikaisemmin ja lukijana joutuu ihmettelemään mielessään, että miksi en ole tätä ennen huomannut, vaikka se ollut siellä koko ajan. Ilmiö johtuu todennäköisesti omista kokemuksista, elämän opetuksista ja kasvamisesta, elämäntilanteesta, oman arvomaailman kehityksestä tai kaikista näistä yhdessä.

 

Tämän vuosituhannen alussa TV 1:n MOT-ohjelma herätti jälleen keskustelun siitä, oliko Väinö Linnaa sensuroitu tässä kirjassa. Vastaavia väitteitä oli esitetty jo kirjan ilmestymisen aikoihin.

Syksyllä v.2000 ilmestyi Tuntemattomasta sotilaasta muokattu Sotaromaani, joka vastasi eniten Linnan alkuperäistä käsikirjoitusta. Kirjaan oli otettu mukaan suurin osa kustantajan ja kustannustoimittajan käsikirjoitukseen tekemistä poistoista. Ne esitettiin muusta tekstistä erottavalla kursivoinnilla.

Eniten päänsärkyä olivat aiheuttaneet Linnan murreilmaisut, joiden oikeellisuutta aikanaan tutkittiin todella tarkasti. Näin paljon repliikkejä murteella ei aikaisemmin oltu meillä kirjoissa julkaistu. Samoin miesten raaka kielenkäyttö, kiroilu ja lottiin kohdistuvat alatyyliset ilmaisut saivat monessa kohdassa kustannustoimittajalta kyytiä. Myös sodan johtoa ja päällystöä koskevat arvostelut oli raakattu pois.

Juuri nämä viimeksi mainitut – vaikkakin siloteltuina - olivat osa sitä, mitä itse olin pitänyt Tuntemattomassa kertojan äänenä. Kaikkea ei kuitenkaan oltu siivottu pois teksteistä.

 

Sotaromaaniin palautetut osat ovat Linnan näkemys sodan mielettömyydestä ja turhuudesta, sodan johtamisen virheistä tai omien sotilaiden teloituksista, jotka laskivat taisteluhenkeä. Ne ovat nyt luettuina varsin pasifistisia ajatuksia. Osaltaan poistot kuvaavat myös 50-luvun ilmapiiriä, sen moraalikäsityksiä, uskontoa ja jonkinlaista luokkajakoa. Kaikkea ei sopinut sanoa edes fiktiivisessä romaanissa.

Jälkikäteen voi todeta, että jos poistetut kohdat palautettaisiin, ei se ainakaan parantaisi romaanin kirjallista laatua. Tästä Linnakin oli myöhemmin samaa mieltä.

 

Kun tämän jälkeen luin Tuntemattoman taas uudelleen, kiinnitin huomioni näihin kertojan äänen kohtiin ja luin ne ikään kuin alleviivattuina, niihin keskittyen ja niitä etsien. Nyt aikuisena nousi väistämättä mieleen, että miten olin saattanut olla näkemättä näitä ajatuksia aikaisemmilla lukukerroilla. Ne nousivat esiin kristallin kirkkaana. Tietysti asiaan vaikutti se, että olin nähnyt myös pois raakatut kohdat, jotka vahvistivat sanomaa mutta alkuperäinen teksti itsessään oli edelleen loistavaa, se riitti.

 

Sulkiessani romaanin sillä kertaa tuli mieleeni vain yksi ajatus: tämä on sodanvastaisin kirja, jonka olen koskaan lukenut.