top of page

Elvi Riipinen tiskaa

Ihminen ei tule toimeen ilman ruokaa ja elämiseen taitaa liittyä muitakin asioita mutta nyt keskitytään tähän ruokapuoleen ja haastattelen kerholle tuikitärkeätä tehtävää suorittavaa Ellua. ”Tiskari Ellu” on toimittajan antama nimitys, jota saan Ellun luvalla käyttää!

Vapaaehtoistyöntekijänä Ellu on toiminut viime keväästä asti kun Puuskan Esko iski häneen kiinni ja pyysi häntä keittiöhommiin ja tiskaamaanhan sitä sitten mentiin aina keskiviikkoisin ja tietysti myös tarvittaessa. Kaikenmoista vapaaehtoistyötä Ellu on harrastanut myös Suomessa koko ikänsä eli homma ei ollut uutta vaan on hänellä jo verissä.

Ellu on toista vuotta nyt Las Palmasissa miehensä kanssa, tätä ennen he viettivät lomia lähinnä Inglesissä. Mutta kuten sanottua, Inglesiin kyllästyy äkkiä ja ihminen kaipaa muutakin kuin hiekkadyynejä.

 

Ellu on Ruokolahdelta kotoisin mutta asuu nykyisin Imatralla miehensä kanssa. Ensi vuonna he tulevat tänne jo syyskuun viimeinen päivä (olen kade)...ja tarkoitus olisi pidentää aikaa vuosi vuodelta kun Suomen kesät on mitä on....no ne me kaikki tiedetään, ei ole ollut paljon kehumista kun juhannuksenakin on sää melkein pakkasen puolella...!

 

Ellu lähti vapaaehtoistyöhön samasta syystä, mitä monet muutkin eli vapaaehtoistyössä on mainio tilaisuus nähdä ja tutustua erilaisiin ihmisiin ja homma on mukavaa vaihtelua. Vapaa-ajan ongelmia tuskin Ellulla paljon on muutenkaan sillä hän harrastaa petankkia pari kertaa viikossa, bouleta Svenska Klubbenilla kerran viikossa, mölkkyä joka toinen viikko ja lisäksi lauantaisin tietokilpailua. Lukeminen on myös mieluinen harrastus, täällä tulee Ellun mukaan luettua

enemmän kuin Suomessa. Lisäksi, jos rusketusta ja aurinkoa kaipaa, he lähtevät Inglesiin ja viettävät siellä sitten koko päivän.

No miten päivä tiskarina sitten sujuu? Ellun vastaus tähän: tulen joka keskiviikko aamulla klo 9 kerholle ja työt loppuvat klo 14.30. Tulen myös joskus illalla tiskaamaan ja silloin työaika on 18-22. Joka päivälle on omat tiskarinsa niin aamulla kuin illallakin ja aina kun kerholla on tilaisuuksia. Tiskarin työhön kuuluu siis tiskaaminen ja sitä kyllä riittää heti aamusta alkaen, sillä myös ruoanlaitosta kertyy kokoajan tiskiä. Päivisin on yleensä noin 50-60 lounaan nauttijaa ja lautasia tulee 4-5 korillista plus kaikki lasit, jälkiruokakulhot ja "vehkeet" eli niin monta kertaa kone käy. Kaikki tiski esipestään käsin. Työhön kuuluu myös astioiden paikalleen laitto eli koneen tyhjentäminen ja kuivumaan jättäminen iltatiskejä varten. Ruoan jälkeen tiskiin menee siis aikaa yhdestä puoleentoista tuntiin. Lautaset ovat raskaita nostella eli siinä pitää keksiä ergonomiset työtavat, jotta ei paikat riku!  Myös kattilat ja pannut vaativat riuskoja otteita. Työhön kuuluu myös keittiön lattian pesu, kokit itse siivoavat hellat. Tiskarit eivät myöskään puutu ruoanlaittoon sillä silloin pitäisi olla suoritettuna hygieniapassi.

Tiskareista on koko ajan kova pula ja ihmekös tuo sillä työ on raskasta jo vanhemmalla iällä työ ei enää suju kuin tanssi nuorena. Summa summarum: miehet ja naiset olisivat tosi tervetulleita tähän hommaan eli vapaaehtoisia toivotaan lisää tähän iloiseen porukkaan!

Kuten huomataan, Suomi-Kerhon pyörittäminen vaatii paljon työtä ja henkilökuntaa eli ruoka ei "tipu taivaasta suoraan  kuin Manulle illallinen" kuten sanonta kuuluu!

 

Ensi vuonna Ellu haluaa edelleen toimia vapaaehtoisena jos häntä tarvitaan ja varmasti tarvitaan.

JUTTUSARJA jatkuu, katsotaan kuka on seuraava ”uhrini”!

Säde Pystynen 7.2.2018

bottom of page