top of page

Talkoolaisten karonkka 6.3.2020:

Pahuksenmoiset pirskeet 

Perjantaina aamupäivällä hipsuttelin kerholle tekemään Biisikärpästä. Kun avasin oven, korviini kantautui veitsien kalina. No eipä hätää. Siellä Tuire ja David Reze vain pilkkoivat vimmatusti juureksia karonkka-illallistamme varten. Eihän nyt tule kuuloonkaan, että vakituinen talkooväki joutuisi omana juhlailtanaan hikisiin hommiin.

Hyvissä ajoin ennen klo 17 alkoi kerholle saapua parhaimpiinsa pukeutunutta juhlakansaa. Tunnelma oli kuin hienossa ravintolassa. Valkoiset liinat kannattelivat somaa juhlakattausta. Pöydillä odottivat valko- ja punaviinipullot. Baarissa odotti itse juhlien järjestäjä, puheenjohtajamme Jeddy Anttila, kera helmeilevien maljojen.

img1583574769804.jpg
IMG_20200306_175018_2.jpg

Kun kaikki olivat löytäneet sopivan pöydän ja asettuneet aloillensa, niin isäntä aloitti tervetulotoivotuksensa. Ja kyllä kaikki olivat ihastuksissaan, kun hän jokaisen talkoolaisen mainitsi nimeltä ja kertoi jonkin mukavan luonteenpiirteen tai ominaisuuden tästä. Kuinkahan monta Veteranoa on mahtanut kulua Puheenjohtajaltamme tässä touhussa. No aikaa se ainakin on todella vienyt.

Tunnelma alkoi mukavasti lämmetä tämän jälkeen. Siinä leppoisasti maljoja kohotellessamme, saapui pöytiin kannettuina makoisa alkuruoka Nizzan salaatti. Ihan kuin Ranskassa olisimme olleet, kun vielä salaattia siivitti ranskalainen haitarimusiikki. Sen oli originaali ranskalainen kokkimme David laatinut muistitikullensa. Salaatin seurana oli kokkimme paistamaa patonkia. Kun salaatti oli laskeutunut, eteemme kannettiin ankankoipia kera metsäperunoiden ja appelsiinikastikkeen. Kyllä mieli mettä keitti. Ihme ja kumma, vatsa veti vielä jälkiruokakakun ja kahvit.  Moni jo vaivihkaa löysäsi housujensa kauluksia.

img1583574924575.jpg

Sitten korviemme ja silmiemme iloksi estradille asteli kaksi salskeaa soittajapoikaa, Torvi-Olli ja Osmo Palonen. Kyllä poijjaat taas niin komeasti musisoivat, että monet tanssikengät jo löysivät tiensä parketille.  No tästä seurasi, että herrojen hienon esityksen jälkeen oli laitettava tanssimusiikit soimaan. Ja väkeä riitti parketille ihan jatkuvana virtana. Mehän oltiin kuin Metsot soitimella. Niin oli sorjaa ja koreaa jalkojen nousu ja ihan pörhisteltiinkin komiasti.

img1583575006200.jpg
img1583574860908.jpg
img1583574962145.jpg

Kyllä nämä olivat todella pahuksenmoiset pirskeet. Niin oli ilo jäänyt rintaan, että sankoin joukoin suuntasimme vielä Palmuaukiolle jatkoille.

 

Kyllä Jeddy hallitsee nämäkin hommat, mitä talkooväen virkistykseen vaaditaan. Enpä nähnyt koko iltana yhtään mutrusuuta, ainoastaan leveitä virnistyksiä ja kauniita hymyjä.

 

Tahdon muiden tavoin niiata nätisti ja kiittää.

 

Terveisin Aikku

Teksti ja kuvat: Aikku Myöhänen

bottom of page