Puheenjohtajan palstalta 7.9.2021
Kirjoittelen tätä varsin positiivisella mielellä. Koronatartuntoja vielä esiintyy sekä Suomen HUS -alueella että Espanjassa, jotka ovat suurinpiirtein samalla tasolla, mutta samanaikaisesti viestitellään, että ainakin Suomesta ollaan poistamassa tartuntojen seurantaa ja ollaan siirtymässä rokotusmäärien seurantaan. Pankaa nyt vauhdilla koronapassit hyväksyntään sillä se on erinomainen rokotusten vauhdittaja. Kanarialle tulijathan ovat kaikki pariin kertaan rokotettuja.
Eilinen maanantai oli osaltani erittäin vilkas Suomi-Kerho -päivä. Heti aamulla alkoi Suomi-Kerhon hallituksen kokous. Läsnä olivat kaikki hallituksen varsinaiset jäsenet tosin etänä. Kokous sujui mukavassa jälleennäkemisen hengessä vaikka pari jäsentä oli ulkomailla Ruotsissa. Ensimmäinen päätös oli Life Back -sydäniskurin hankinta. Leo Lyytikkä tuo sen saarelle ja opetustilaisuudet järjestetään pian kerhon avaamisen jälkeen. Sovittiin myös, että kerhon eduksi pidettävien arpajaisten tuotto kohdistetaan sydäniskurin maksamiseen. Tästä lisää myöhemmin.
Kokouksen tunnelma oli kuten todettua positiivinen liittyen mahdollisiin rajoituksiin. Pyritään aloittamaan kaikki normaalit toiminnat mahdollisimman pian. Olen kuullut jo ennakkotietoja musiikkipitoisten illanviettojen järjestelyistä Osmo Palosen, Torvi-Ollin ja Juha Hallbergin suunnasta. Aikku lupasi, että musiikkivisoja aletaan jälleen pitämään ja bridgeenkin tartutaan tiukoin ottein heti kauden alussa. Henkilökuntaa puuttuu monista harrastuksista kuten saunalta majuri, biljardista vetäjä ja pitkäaikaistietokilpailulta pääjärjestäjä. Toisaalta onhan jo vetäjiäkin kuten golfissa Järvisen Timo ja petankissa Jeddy. Varmaan Ilmarikin pyöräyttää keskustelukerhon käyntiin heti alkumetreillä. Kyllä meillä on nyt odotukset korkealla edellisen säästökauden jälkeen.
Mainitsen vielä, että toimiva hallitus on paikalla 27.10. alkaen ja ottanee hieman tiukemman otteen ”firman” toimintaan. Hallituksen kokouksessa tuotiin esiin selkeätä tarvetta lanttusurvoksen ja hernesoppaherneiden osalta. Ottakaapa te, joilla on matkatavaroissa tilaa, yhteyttä Ritvaan tai Sirpaan.
Hallituksen kokouksen jälkeen pitikin sitten hetimiten lähteä Stansvikin kartanoon Laajasaloon. Siellä kokoontui kolmisenkymmentä Canterasin Kiitäjää lounaalle, kisailemaan Puuskien vetämässä tietovisassa ja uhraamaan rahansa arpoihin, joilla tuettiin hallituksen päätöksen mukaisesti sydäniskurin hankintaa. Yllättäen arpojen tuotto oli 154 € ja 10 senttiä.
Ehdotan, että tavataan mahdollisimman isolla joukolla tuolla kaukana Las Palmasissa. Avajais-”tanssit”? ovat lauantaina 23. päivänä lokakuuta.
Jeddy