Puheenjohtajan palstalta Las Palmas 5.12.2020
Suomi-Kerho toimii säästöliekillä. On jo kaksi kertaa torstaina tarjoiltu keittoa tyytyväiselle yleisölle. Kaikki kehuivat kalasoppaa. Entistä enemmän muistuu mieleen viime kaudella - siis vanhaan hyvään aikaan -lausuttu totuus: ei se pelkkä ruoka vaan erityisesti se mahdollisuus tavata tuttuja. Toivottavasti saamme piakkoin mahdollisuuden lisätä lounaspäiviä.
Kirjoitin jo aiemmin tavaroiden säilytyksestä Kerholla. Normaaliaikana säilytys maksetaan ennen sen alkamista. Lisäksi painottaisin, että säilytystä tarjotaan ainoastaan jäsenmaksunsa maksaneille kerholaisille. Olisikin miellyttävää jos jäsenmaksut ja säilytysmaksut maksettaisiin etupainotteisesti. Kerhon ”kesähän” alkaa maaliskuun 2021 lopussa. Tavarathan säilytetään 2 vuotta, joten ei syytä huoleen.
Tänään lauantaina pidetään Kerholla Itsenäisyyspäivän aatto-tilaisuus. Varsinaiset Itsenäisyysjuhlat vietetään presidenttimme Sauli Niinistön esimerkkiä noudattaen etänä. Ei ole sama asia. Minuun teki aikoinaan suuren vaikutuksen Kerhon Itsenäisyyspäivän juhla Reina Isabelin suuressa salissa. Se oli niin juhlallinen ja veteraaneja kunnioittava, että muillakin kuin veteraaneilla oli kyyneleet lähellä. Samaa linjaa olen pyrkinyt säilyttämään, mutta tässä korona-tilanteessa se on mahdotonta. Palataan perinteiseen toivottavasti vuoden kuluttua.
Korona tekee lainkuuliaisuuden noudattamisen ajoittain hankalaksi. Ymmärsin, että Espanjan keskushallitus antoi määräyksen vuoden lopun aattojen viettämisestä siten, että vain 6 ihmistä saa kokoontua juhlan viettoon. Eilen saimme tietää, että Kanarian saarten paikallishallinto on höllentänyt kontrollia siten, 6 henkilön rajoitus koskee saman pöydän ääressä istuvia. Olemme sisustaneet Kerhon juhlasalia siten, että vieraita mahtuu 50 henkilöä sekä joulu- että uudenvuoden aatoksi. Siis 24.12.2020 klo 16.00 tarjotaan kinkkua. lohta ja lanttulaatikkoa yms. Lisäksi kuullaan perinteinen jouluevankeliumi ammattimaisesti esitettynä.
Ikävä kuulla, että toinen charter-lento ei toteutunutkaan. Ehkä pitäisi hyvissä ajoin ryhtyä tiedustelemaan mahdollista paluu-charteria joskus maaliskuussa? Kyllä tänne tippuu kerholaisia pomppulennoillakin. Oikein kiva täällä on oleskella vaikka maski vähän rasittaakin. Sitä ei pidetä kotona, ravintola/kahvilapöydissä eikä urheillessa saati sitten uidessa. Maskia on helppo pitää, mutta vaikea muistaa ulos mennessä.
Hyvää loppuvuotta
toivoo Jeddy