top of page

Puheenjohtajan palstalta 04.02.2021


 

Täällä Las Palmasissa alkaa jo olla hieman kevättä ilmassa. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja linnut – pulut – soittelevat. No täksi viikonlopuksi on luvassa kevätmyrskyä ja sadetta. Kevät keikkuen tulevi.

Näyttää siltä, että 3-tason turvatoimia jatketaan ainakin viikolla eli 15.02.2021 saakka. Eipä huolta sillä reippaat ja aikaansaavat keittiön hengettäret valmistivat kerholaisille torstaina eli tänään lihapullia. Kuulemma kysyntä on ollut kovaa ja jauhelihaa kului noin 26 kiloa.Ensi torstaina tarjolla on broilerikastiketta, joka sisältää myös kanan lihaa.

Tutkiskelin viime vuoden taloudellista tulosta. Huolimatta varsin vilkkaasta kevätkaudesta tulos pääsi livahtamaan pakkasen puolelle 3178 €. Rokotusten vauhtiinpääsy takkuaa ja kevätkausi on jo mennyt. Syksyllä toivomme kaiken olevan toisin.

Vuoden 2020 tulos kertyi seuraavalla tavalla (verrokkivuosi: 2019)

 

                   

Jäsenmaksut                          10045  12940    -23 %

 

Baarin tuotto                           7075  13305    -47 %

 

Keittiön ja kahvilan tuotto         6655  12940    -41 %

 

Saunan tuotto                          1836   2675     -31 %

 

Retkien tuotto                          1622   2570     -37 %

 

Arpajaiset                                1248   2933     -57 %

 

Biljardi                                      502     578     -13 %


 

Yhteensä                               28983  46186     -37 %

Selkeästi eniten ovat vähentyneet arpajaistuotot, jotka liittyvät paljon yleisöä vetäviin tilaisuuksiin. Baarin tuotto on myöskin yleisöstä riippuvainen. Myöskin jäsenmaksujen tuotto on vähentynyt huolestuttavalla tavalla. Rokotukset varmaankin on syyskauden alkuun saatu tehdyksi ja saamme taas kerhon toiminnan kunnolla käyntiin.

Lennot Suomeen ovat täyttyneet hyvin ja vajaan kahden kuukauden päästä on jo ensimmäinen lento. Nautitaan ainakin hyvistä keväisistä ilmoista täällä OOO Las Palmasissa sillä aikaa kun osa meistä suomi-kerholaisista saa pitkästä aikaa nauttia kunnon talvesta

Jeddy

bottom of page