top of page

Puheenjohtaja 29.9.2020


 

Edellisestä kirjoituksestani on jo kotva aikaa, mutta tilanne on muuttunut paljon. Finnair on perunut lokakuun suorat lentonsa Gran Canarialle. Siispä meidänkin - Jeddy, Sinikka ja Tia – lentomme on siirtynyt marraskuun 1. päivään. Koska hallituksen jäseniä ei juurikaan ole paikalla ennen marraskuuta on tarkoitus pitää viralliset Kerhon syyskauden 2020 avajaiset lauantaina 7. marraskuuta klo 19. Avajaisista tuskin tulee kovin juhlavia sillä tulemme Kerholla noudattamaan kaikkia Covid19–koronamääräyksiä tinkimättä.

Tartunnat Espanjassa yleisesti ovat ylittäneet 300 rajan, siis 2 viikon aikana tartuntoja 100 000 asukkaalla. Suomen vastaava luku on 20. Toivoa pitää, että luvut Suomessa ja Espanjassa sekä erityisesti Kanarialla saadaan laskemaan.

Kanariallahan itse asiassa tartuntatilanne on parantunut viikko viikolta, eilen tartuntoja oli 163 ja tänään 78. Luvut tietysti sahaavat edestakaisin mutta laskemaan päin on suunta.

Merja Häkkinen ryhtyy keräämään Gran Canarialle saapuvien kerholaisten nimiä, saapumisaikoja ja puhelinnumeroita. Hän ottaa mielellään tietoja vastaan Kerhon sähköpostiin suomikerho@gmail.com sekä 26.10. alkaen toimistoaikana klo 10–14.

 

Kyllä meitä sinne tarpeeksi tulee, jotta saadaan jonkinlaista toimintaa aikaan vielä tänä syksynäkin.

Kaikille erinomaista lokakuuta

toivoo

puheenjohtaja

Jeddy

bottom of page