Puheenjohtajan palstalta 28.01.2021
Kannattelin viimeksi tätä tiedotusvastuuta viime vuoden lopulla. Silloinen Kerhon tilanne oli vaatimaton mutta positiivinen. Hallitus vuoden lopun ensimmäisessä etäkokouksessaan päätyi sille kannalle, että varsinaista syksyn yleiskokousta vuonna 2020 ei pidetä. Hallitus jatkaa vapaaehtoisesti vuoden 2021 loppuun. Hallitus päätti myös pitää vuoden 2021 jäsen- ja liittymismaksut ennallaan eli 30 €/hlö. Lisäksi päätettiin siirtää espanjalainen kirjanpito Teneriffalta tänne kotisaarellemme Firmaan nimeltä ABG asessores. Yhteistyömme Inma Montana Gomez Dumont Consulting-yrityksen kanssa päättyy maaliskuun 2021 lopussa. ABG aloittaa jo 01.01.2021 hoitamaan alkaneen vuoden kirjanpitoa. Tietysti suomalaisen kirjanpito-osuuden hoitaa Pate Pellikka entiseen tapaan.
Pidettiin vuoden viimeisen hallituksen kokouksen jälkeen tiedotustilaisuus, johon hallitus otti osaa ETÄNÄ. Kysymyksiä tuli erittäin niukasti. Kehumisia talkoolaisille, jotka lähes vuorotta ovat ahertaneet baarissa ja kahvilassa tuli kylläkin, mutta enemmänkin olisi saanut tulla.
Vuoden alku on mennyt huonontuneen Gran Canarian koronatilanteen vuoksi rajoitusten merkeissä. Maskit pitää olla kaikkialla ja yli 4 hengen kokoontumiset on kielletty. Terassipöydissä saa sentään istua 4 henkeä. Kerhon toiminta rajoittuu ainoastaan elintarvikkeiden ulosmyyntiin. Kävin aamusella noutamassa 8 kaalikäärylettä ja kuulin, että ensi torstaina tarjolla on lihapullia. Näistä noutoruuista saamme kiittää aloitteellista kahvilahenkilökuntaa. Onhan toki toimisto ja kirjasto avoinna 2 päivää viikossa ja mölkkyä pelataan perjantaisin. Golfia pelaillaan, petankkikuulia viskotaan kuumalla rantahiekalla ja jäsenet retkeilevät pienryhmissä
Kävimme juuri syömässä kiinalaisessa Catalina Parkissa. Sinikka mukana sekä tietysti Tia. Oli oikeastaan vähän juhlaakin kun Tia tuli juuri trimmauksesta. Riisiannos ja kanaa sitruunakastikkeessa, pari olutta sekä Tian vesikuppi maksoi 15 € sisältäen hieman yli 10 % tipin.. Ympärillä iloinen puheensorina ja asiakkaat ilman maskia ja vielä aurinko paistoi. Koska perro oli matkassa kehtasimme pyytää vielä dogibagin mukaan eli huominen kevyt lounaskin saatiin. Elämä Las Palmasissa on silloin tällöin ihan mukavaa ja edullista.
Hallitus kokoontui toisen kerran etänä 25.01.2021. Viime vuoden tulos jäi hieman yli 3000 € tappiolle johtuen tietysti koronarajoituksista. Samantapaista tulosta odotetaan tällekin vuodelle ja odotamme syksystä alkaen vilkasta kautta kerholle. Keväälle ei enää suunnitella retkiä, mutta syksyllä yritämme retkien järjestämistä erityisellä innolla. Todettiin, että tarkoituksenmukainen yleiskokous voidaan pitää vasta marras-joulukuussa. Kevätkauden päätösjuhlat pidetään 20.03.2021 koronan sallimissa puitteissa ja Kerhon kevätkausi päättyy 25.03.2021.
Hyvää kevättä toivottaa
Jeddy