Muistokirjoitus
Eero Kangas 1945 - 2020
Eero oli vuosikausia Las Palmasin suomalaisyhteisön olennainen osa.
Poikkeuksena useimpiin muihin suomalaisiin Eerolla oli selkeä eläkeharrastus. Emme tienneet, koska se oli syntynyt, mutta tuloksia näimme usein. Hän maalasi tauluja öljyväreillä. Niitä hän lahjoitti mm. Suomi-Kerhon erilaisiin tarpeisiin. Monet tekivät hänelle myös tilauksia, mutta Eero totesi, että ei kukko käskien laula. Hän ei halunnut pitää taiteellista harrastustaan työnä.
Jossain vaiheessa hän asui kodissa, jonka yhteydessä oli ateljee. Taloyhtiön nimi oli Miro. Tässä taiteilijat kohtasivat toisensa. Eeron maalaukset poikkesivat kuitenkin Mirosta ja olivat lähinnä naisfiguureja. Ei liene ihme, jos Eero sai suomalaisyhteisön tapojen mukaan erottuvan nimen, Pensseli-Eero.
Eero oli koulutukseltaan insinööri, joka toimi ilmeisesti isänsä perua kaivosalalla. Hän oli myös kahden kulttuurin jäsen. Vaikka hän oli alunperin suomalainen, niin Ruotsin pohjoiset malmikentät veivät hänet mukaansa. Myöhemmin hän tuli Suomeen enemmän myyntitehtäviin.

Kuva: Marja Kangas
Hänellä oli aina huimia tarinoita kerrottavanaan. Se johtui siitä, että hänen työelämänsä oli ollut vaihteleva. Ruotsin lisäksi se oli ulottunut moniin muihinkin maihin.
Vaihtelevan työelämän lisäksi Eerolla oli myös toimiva yksityiselämä. Oman kertomansa mukaan hän joutui sattuman vuoksi tuomaroimaan missikisoja, luultavasti Kuopiossa. Se onnistui niin hyvin, että hän oli enemmänkin näissä tehtävissä. Lieneekö kyseessä Eeron jokin persoonallisuuden piirre, koska Suomi-Kerhossa hän joutui myös tuomaroimaan mitä erilaisimpia kilpailuja. Maailmaa nähneeseen mieheen luotettiin.
Eero tuli toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kielitaitonsa vuoksi hän tervehti kahviloissa mitä moni-ilmeisimpiä katujen kulkijoita. Hän oli näissä asioissa täysin ennakkoluuloton ja todellinen maailmankansalainen.

Kuva: Anne Kyyrö
Muutama vuosi sitten Eeron elämässä tapahtui uusia asioita. Hän muutti Kuopiosta Helsinkiin ja Las Palmasissakin toiseen asuntoon. Hänen muuttonsa etelään ei kuitenkaan ollut muutto aivan tuntemattomaan. Samaan aikaan oli syntymässä kanarialaista suomalaisyhteisöä Helsingin Vuosaareen, johon Eerokin muutti. Näin hänellä oli tuttuja yllin kyllin niinä kesinä, kun hän asui Helsingissä. Kuopiota hän kuitenkin muisteli usein kaiholla.
Eero piti espanjalaisesta kulttuurista jopa niin paljon, että hän alkoi opetella espanjan kieltä. Sitä hän teki tarmokkaasti vuosia. Loppuaikoina hän pärjäsi sillä kielellä hyvin eikä tarvinnut lääkärillä tai muualla tulkkia. Hän oli myös ensimmäisiä, joka oppi käyttämään puhelinta kielen kääntämiseen. Monet saivat häneltä näihin asioihin alkuopetusta. Hän oli kuitenkin ensimmäisiä, joka kykeni keskustelemaan sujuvasti puhelimella tai ilman paikallisten kaunotarten kanssa.
Poikkeuksena useimpiin suomalaisyhteisön miehiin Eero oli käynyt armeijan Ruotsissa. Tuloksena oli Ruotsin kuninkaallisen armeijan varakorpraali. Tätä arvonimeä ihmeteltiin monta kertaa. Jos Eero olisi joskus vuosia sitten kertonut tämän tarinan, niin suomalaisyhteisö olisi nimennyt hänet toisin. Se olisi perinteiden mukaan ollut Varakenraali.

Eero Kangas: Karnevaali-iloa (keskeneräinen)
Las Palmasin suomalaisyhteisö oli ihmeissään, kun tieto Eeron poismenosta tuli. Hänethän oli hyvästelty muutama päivä sitten ja kaikilla oli varma tunne, että paraneminen alkaa Suomessa.
Näin ei käynyt. Myhäilevä hahmo Las Palmasin kaduilla ei kulje enää. Kaipaamme tarinoita ja sitä lämpöä ja iloa, jota Eero tuotti ympärilleen.
Pekka Arinen 1.2.2022