Jeddy Anttila 8.2.2018
Mukava ilta kerholla
Eilen kello 18.00 saavuin Kerholle. Baari auki. Kahvila auki. Ei yhtään asiakasta.
Sitten ovi aukeaa ja neljä asiakasta pujahtaa sisään myrskyn ja sateen keskeltä. Timon sateenvarjo oli kääntynyt nurin vaikka piti sitä vasten tuulta. Joukko katoaa kellariin. Lisää alakerran kävijöitä saapuu. Myrsky ja sade vain jatkuu. Eipä näytä lupaavalta illan suhteen.
Siinä puolen maissa sisään astuu pari turistia ja käyvät istumaan pöytään. Kahvilassa on alkanut pikkuhiljaa kuuman veden myynti eikä ihma. Näyttää illan suosikkijuomaksi muodostuvan kuuma vesi rommilla maustettuna. Hieman eriäviä mielipiteitä kuuman veden, sokerin ja rommin sekoitusjärjestyksestä. Sovimme Kalevin kanssa jos ei käytä sokeria niin ei väliä. Veden täytyy kuitenkin olla kuumaa.
Alakerta tulee ilmoittamaan, että minulla on peli, mutta Eeki puuttuu. Soitan Eekille, joka lupaa tulla. Kello 19.00 ja arvelin juuri soittavani Jesukselle. Ovi avautuu ja sisään tunkee välineineen JESUS SANTANA SANTANA. Hän on tulossa ensi esiintymiseen Kerholle. Jesus pystyttelee laitteensa ja kylmästä huolimatta tyytyy vesipullolliseen tosin huoneen lämpöiseen. Siinä puoli kahdeksan maissa musiikki alkaa soida. Ja mitä musiikkia. Tutun tuntuisia kappaleita rytmikkäästi ja helposti tanssittavasti soitettuna. Jesus on selvästi alan miehiä. Nähdään sellainen harvinaisuus, että olen ensimmäisenä parina tanssiparketilla vaimoni kanssa. Tanssilattia täyttyykin sitten nopeasti. Eeki saapuu.
Alakerrassa honkkeli biljardit täydessä käynnissä. Yleisölehterit ovat täynnä. Meillä eka matsi mestari-Markkua ja Reksaa vastaan. Ottelu päättyy meille 2-1 !!! Heti päälle tulevat Timo ja Pertsa. Voittavatkin ansaitusti tiukan kamppailun 2-1. Alakerta ryhtyy arpomaan seuraavaa kierrosta. Tunnelma tuntuu olevan korkealla.
Yläkerrassa Jesus lopettelee hieman 21. jälkeen. Kiitostaputukset ovat reippaat. Kaikki joilta tiedustelin kehuivat Jesuksen soittoa ja sovinkin seuraavasta soittoillasta keskiviikkona 28.02.2018. Tällä kerralla ehdimme saada mainoksenkin ulos ajoissa.
Lopun iltaa soittelin toivomuskappaleita jo harvenevalle yleisölle. Sain Rauhalta palkkiolohileivän. Saattelin Viktorin ja Mooseksen porukat ovelle. Sammuttelin valot ja pistin oven takalukkoon. Olihan mukava ilta!
Jeddy
PS: Nyt aamulla 07.00 ulkolämpömittari ennätys alhaalla 14,6 C. Lisäksi tuulee ja sataa.