Lauantai-illan huumaa 25. tammikuuta 2020
Olipa eilen lauantaina mahtavat iltamat. Olavi ja Marja-Liisansa saivat idean järjestää lauantaitansseihin lisää houkuttavuutta pitämällä tanssimisen ohella VITSIKILPAILUT. Tässä yhteydessä kuulin, että Kivi-Lauri oli jo aikojen alussa järjestänyt ensimmäiset Nilsiällä.
Seitsemältä Olavi ryhtyi laulamaan ja julisti vitsikilpailun virallisesti alkaneeksi. Yleisölle annettiin tilaisuus valita ensinnäkin paras vitsi ja toiseksi paras vitsinkertoja. Jo Veikko Huovinen Havukka-ahon ajattelijassaan esitteli suomalaisille parhaan vitsinkertojan. Häntä tituleerattiin Kuoliaaksi naurattajaksi. Ongelmana oli, että juttua tuli kaiken aikaa ilman taukoa. Kuulijoiden oli välillä pakko paeta ulos hengittämään. Kerholla ei ollut aikaa järjestää ihan tälläisia naurattajaisia, vaan tyydyttiin entisaikojen Ilkamiin eli vitsi ja musaa.
Tanssilattia oli liiankin täynnä ja ehdoteltiinpa jopa parin pöydän poistamista, jotta saataisiin lisää tanssitilaa. Vitsinkertojia riitti: Markku, Kivi-Lauri, Raija, Eskot, Lars, Keikka-Eikka, Maija, Anita, Anja, Kari Maija-Liisa ja Leo. Ainakin Keikka-Eikan vitsi ei mennyt lainkaan tälle vyönaluspuolelle, koska siinä suuntauduttiin ylöspäin. Muuten SE tuntui olevan aika lailla kertojien mielessä ja hauskaa oli.
Arvanmyyntikin sujui näissä tunnelmissa mainiosti baarimyynnistä puhumattakaan.
Suomi-Kerhon ruhtinaalliseen tapaan sekä parhaan vitsin kertoja että paras vitsinkertoja palkittiin punaviinipullolla. Palkitut olivat Maija ja Anita.
Tänään sunnuntaina on Kuoron matinea. Vastaleivottua pullaa ja kahvia tarjolla laulun ja pianonsoiton lisäksi.
T. Jeddy