top of page

Raija Pitkänen 17.4.2018

 

Kerhon kevätkuulumisia


 

Kerhon toimintakausi päättyi jokin aika sitten, mutta siivousta ja muuta puuhaa on riittänyt. Keittiö- ja muut tilat on pesty ja paketoitu, kirjastosta on kaikki kirjat siirretty varastoon, sillä ulkoseinän halkeamia korjataan kesän aikana. Toimistossa on selvitelty sähkö-, vakuutus-, lupa-, talous- ym. asioita, joihin toimintakauden aikana ei ehditä paneutua. Kerho on suljettuna 20.4. alkaen lokakuun puoliväliin saakka. Tarvittaessa kesällä kerhon talonmiehenä toimii Kalevi Moisio (puh. 605 104 148).

Kuluneella kaudella riitti vauhtia ja muutoksia; hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä, puheenjohtajakin vaihtui. Muutokset näkyivät toiminnassa. Kerho tiedotus uudistui täysin. Nyt tietoa on verkossa tarjolla ”tuutin täydeltä” ja siellä myös jäsenet saavat omia juttuja julkaistuksi. Painetusta lehtisestä on pyritty tekemään teemallinen ajankohtaisjulkaisu. Hallitus tiedottaa kerhosalissa tuoreeltaan tekemistään päätöksistä. Lounastarjoilu uudistui ja monipuolistui, kun toimintaan saatiin lisää ammattilaisia uusine ideoineen ja tietoineen. Nyt kerhon lounaat ovat kehuttuja ja suosittuja. Iltatoiminta piristyi ja monipuolistui. Kevätkaudella jäi mieliin monia hauskoja ja rentoja illanviettoja, kuten tanssikilpailut, karaokelaulannat, ystävänpäivät jne. Kerhosalin ulkopuolinen harrastustoiminta on entistä monipuolisempaa ja siihen osallistui suuri joukko jäseniä.

Tällaisella meiningillä on kiva jatkaa syksyllä. Ehkä jotakin justeerausta tehdään, mutta pääpiirteissään näin. Syksyllä on tiedossa juhlia (joulut ja itsenäisyys) ja leikkimielisiä kisailuja ”pikkuolympialaisissa”. Kerhoiltoihin saataneen lisää erilaisia sisältöjä. Päiväretkiä saaren eri osiin tehdään ja toivottavasti saadaan toteutettua retki Fuerteventuralle. Vaikka toimintaa on monenmoista, jäsenten toivomukset ja ideat ovat tervetulleita. Kerhosalin toimivuutta ja viihtyvyyttä yritetään parantaa (tuolikysymys). Jos rahaa olisi, se toteutettaisiin heti. Tänä vuonna joudutaan kuitenkin säästämään kaikessa, kun viime vuonna tuli miinusta roimasti.

Monipuolinen toiminta edellyttää, että on vapaaehtoisia tekijöitä. Keittiössä tarvitaan paljon talkoolaisia. Tiedotukseen kaivataan toimittajaa, joka olisi mukana painetun lehden tekemisessä. Samoin verkkosivujen ylläpitoon tarvitaan lisää osaajia. Saariretkien työryhmään toivotaan uusia jäseniä suunnittelemaan retkiä. Tulkaa mukaan, yhdessä tekeminen on kivaa eikä puoli päivää viikossa rasita liikaa.


Näissä merkeissä tapaamisiin lokakuussa.

 

Hyvää kesää kaikille niin Suomessa kuin Las Palmasissa.


Raija

puheenjohtaja

bottom of page