Karnevaalitanssit 2.3.2019
Perinteisin menoin pidettiin tänäkin vuonna karnevaalitanssit. Tästä meillä on kahden silminnäkijän kirjalliset selostukset jotka täten tässä julkistetaan.
Aikku kertoo:
Lauantaina 2.3 ilta kerholla oli tulvillaan iloa ja energiaa. Upeat ladyt purjehtivat sisään kainalossaan mitä salskeimmat urokset. Lattarimusiikki täytti kerhon lattian tungokseen asti. Tapakset ja kuohuviini kävivät mainiosti kaupaksi. Baari myikin kauden ennätyksensä. Arvanmyyjät ahkeroivat kuumeisesti tanssijoiden seassa. Kyllä muuten karnevaali-musiikki saa viileiden suomalaisten veren kiehumaan.
Elvis pyöritteli vimmatusti lanteitaan ja armastaan. Pastori Muilu oli napannut hempukkansa mukaan ja molemmat kyllä näyttivät viihtyvän synnin pesässä. Hempukka ei taitanut suomen kieltääkään. Moni oli naamioitunut liki tunnistamattomaksi itsensä.
Jeddy ja Pertti kiertelivät salia kartoittaakseen parhaat asut. Vaikea oli tehtävä herroilla, sillä vaivaa oli nähty pukeutumisen eteen. No voittajat oli vain valittava.
Naispalkinnon nappasi Riipisen Ellu, miessarjan Zorro ja parikisan Kaisu ja Taisto
Ja kyllä kaikilla meillä oli niin mukavaa.
Tansseja jatkettiin kello 23 asti. Ja lattia täysi loppuun asti.
_JP.jpg)
Palkitut: Håkan, Ellu, Kaisu ja Taisto
Jeddyn stoori:
Mennä lauantaina tupa alkoi täyttyä heti kuuden maissa. Odotusten lieventäjäksi ilmoittautui Osmo Palonen loihtimaan Kerhon ”pianosta” sulosäveliä aina viralliseen alkuun kello seitsemään saakka.
Tasan seitsemältä julistettiin alkavaksi pukukilpailu. Aikku ryhtyi soittamaan enimmäkseen muita kuin valssisävelmiä ja pukutuomarit Pertti ja Jeddy ryhtyivät suorittamaan vaativaa tehtäväänsä. Myös samaan aikaan Sinikka ja J-P starttasivat arvan myynnin. Siinä syntyi henkilökohtainen arvanostoennätyskin. Hannu H osti 26 arpaa ja voitti kun voittikin arpajaisten pääpalkinnon Pensseli-Eeron kukkataulun nimeltä ”Flores VI”.
Heti arpajaisten jälkeen ilmoitettiin pukeutumiskilpailun tulokset. Naissarjan voitti Ellu R joka oli pukeutunut itse luomaansa höyhenasuun. Miesten puolella erottautui heti joukosta merten Zorro elikkä Håkan L. Pareista esiintyi edukseen Elvis pimuineen ja he osoittautuivat olevan Kaisu ja Taisto tanssilattian viereisestä pöydästä. Voittajat palkittiin kuohuvilla.
Baarin myynti ylsi kauden ennätykseen ja varmaan kauppansa tekivät kahvilankin tarjoamiset tapakset etunenässä. Mukavaa on kun myynti sujuu mutta vielä mukavampaa oli kun tunnelma oli niin sanotusti katossa ja kaikilla oli kivaa. Ei muuta kun vuoden päästä uusinta.
_JP.jpg)
_JP.jpg)
_JP.jpg)
_J.jpg)
Teksti: Aikku Myöhänen, Jeddy Anttila
Kuvat: Esko Berg