Hallituksen päätöksiä 22.2.2018
Hallituksen kokouksen pääasiana oli tulevan kauden suunnittelu. Tämä kuluva kausihan päättyy lauantaina 17.3. päättäjäistanssiaisiin.
Syksyllä aloitamme lokakuun 20. päivänä, lounastarjoilu alkaa 29.10. Muusta ohjelmasta tarkemmin syksyllä.
Uusia jäseniä kerhoon on helmikuun aikana liittynyt viisi. Todettiin, että jäsenkorttina käytetään jäsenetukorttia, joka uusitaan vuosittain.
Jäsenrekisteriin kerättävistä tiedoista jatketaan valmistelua siten, että rekisteriin kerätään vain niitä tietoja, jotka ovat toiminnan kannalta tarpeellisia ja perusteltuja.
Jäseniä kehotetaan tekemään matkustusilmoitus, kun matkustetaan Suomesta ulkomaille, kuten Kanarian saarille. Vain ulkoministeriön alainen konsulaatti voi auttaa yhteydenotoissa omaisiin tai vastaaviin henkilöihin, jos sellaiseen täällä tulee tarve. Kerho ei valitettavasti voi näissä tapauksissa auttaa emmekä jäsenrekisteristä voi kenellekään luovuttaa henkilötietoja (paitsi jos sellaiseen on yksilöity valtakirja). Matkustusilmoituksen voi tehdä netissä (ulkoministeriön sivut) tai täällä paikanpäällä Las Palmasissa.
Päätettiin, että kellarikerroksessa olevan saunan käyttäminen keskeytetään, kunnes saadaan selvitettyä sen käytön vaatimat luvat (taloyhtiö ja viranomaiset) sekä vakuutustilanne. Päätöksen perusteena on lakimieheltä saatu lausunto, että viime kädessä hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisessa vastuussa saunan aiheuttamista tai saunassa syntyneistä vahingoista ja muista seuraamuksista. Päätettiin, että läheisestä yleisösaunasta varataan kerhon jäsenille aika viikkosaunotteluun (kävijät maksavat itse saunamaksun). Ajasta ilmoitetaan myöhemmin.
Raija Pitkänen 28.2.2018
puheenjohtaja