top of page

Baarivastaava Seidi Häikiö, "varsinainen työmyyrä"

Kenet me näemme heti kun astumme Suomi-Kerhon ovesta sisään kello 18, no tietysti Seidin, tuon aina hymyilevän varsinaisen työmyyrän, sillä töitä hän totisesti tekee.

1.JPG

Seidi laittaa putiikkia kuntoon

Töihin työpaikalleen Suomi-Kerhon baariin Seidi tulee joka maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai kello 10 laittamaan illan monensortin juomat kylmään ja antaa toimiston Merjalle tilauslistan, jotta tarjottavaa löytyy myös illaksi ja jokaiseen juhlaan. Työt eivät tietenkään tähän lopu vaan hän tekee töitä baarissa 3-4 iltaa viikossa kello puoli kuudesta noin kello kymmeneen. Näiden vuorojen lisäksi tulevat päälle vielä kaikki juhlatilaisuudet, joulut, uudet vuodet, ystävänpäivät ym sunnuntaille osuvat juhlat. Juhlissa hän huolehtii baarimyynnin lisäksi, että ”shamppanjat” ja muut juotavat ovat

asianmukaisesti tarjolla!

 

Hän tekee baarityötä myös tilausjuhlissa eli töitä riittää yhdelle ihmiselle kyllä ihan mukavasti!

Kysymykseeni, eikö koskaan väsytä, Seidi vastaa, että ei koskaan. Jalkoja voi joskus hieman kipristellä.

Työntekoon Seidi on tottunut ”pienestä” pitäen eli jo 14-vuotiaana hän lähti Rantsilasta, nykyisestä Siikalatvasta 60 kilometrin päähän Ouluun lapsenlikaksi siskolleen ja Oulussa hän asuu edelleen kesäisin. Las Palmasissa hän viettää miehensä Erkki Häikiön kanssa reilut viisi kuukautta talvisin.

Mikä hänet sitten sai tulemaan tänne, no ystävät tietenkin houkuttelivat. Eli se vanha tarina, he tulivat lomamatkalle vuonna 2010 Inglesiin viettämään joulua mutta tuttavien houkutuksesta tulivat katsomaan myös Las Palmasia ja se olikin sitten menoa. Seidi jäi eläkkeelle loppuvuodesta 2011 ja siitä lähtien he ovat viettäneet talvensa täällä.

Baarihommaan hänet houkutteli Bergin Irma ja Eskelisen Saara ja häntä ei kauaa tarvinnut houkutella sillä Seidi ei vaan osaa olla tekemättä mitään. Kysymykseen, mitä vapaaehtoistyö antaa, niin Seidi vastaa, että ajankulua. Olisi aika tylsää vain olla ja pyöritellä peukaloitaan sillä se ei sovi Seidin luonteelle ollenkaan. Baarissa hän on ollut töissä yhtäjaksoisesti kuusi vuotta, joista neljä vuotta baarin vastaavana. Miksi hän tekee tätä työtä vapaaehtoisesti ja vielä niin monta tuntia viikossa? No ei ainakaan etujen takia. Kaikki, joilta olen kysynyt vapaaehtoisille annettavista eduista ovat vastanneet, että niiden saamiseksi tätä ei kukaan tee. Vapaaehtoistyö antaa niin paljon muuta, ajankulun lisäksi myös niitä tuiki tarpeellisia ihmissuhteita, mitkä on tieteellisestikin todettu olevan hyväksi ihmisen terveydelle!

Seidillä on toisinaan myös apuvoimia eli tänä kautena häntä on auttanut Leena Korkiakangas tiistaisin ja lauantaisin, viikon vilkkaimpana päivänä myös Leinosen Taina mutta usein Seidi hoitaa lauantain yksinään. Lisäksi Seidin mies Erkki Häikiö kuskaa tyhjät pullot ja putelit ainakin kerran viikossa asianmukaiseen keräyspisteeseen.

3.JPG

Tarkkaa hommaa.

Mitä muita harrastuksia hänellä sitten täällä Las Palmasissa on? Uskokaa tai älkää niin hän vetää aamuisin kunnon hikilenkin, kestoltaan tunti, ja suihkun kautta kymmeneksi töihin. Silloin minä syön vielä kaurapuuroa ja kiukkuisena aamuihmisenä vasta suunnittelen päivätoimiani! Suomessa kesäisin hän lisäksi pyöräilee sekä harrastaa veneilyä miehensä kanssa. Aikaisemmin hän on harrastanut myös käsitöitä mutta se on nyt jäänyt vähemmälle. Naimisissa hän on ollut Erkkinsä kanssa 52 vuotta ja yhtä kauan on myös yhdessä veneilty, nykyään Perämerellä mutta aikaisemmin on veneilty Ruotsiin ja jopa Puolaan asti. Lapsia heillä on kaksi ja neljä lastenlasta. Lapsenlapsia Seidi on hoitanut paljon ja edelleen hoitaa heitä tarvittaessa kesäisin.

Kuten edellä kerroin työelämän Seidi on aloittanut lapsenlikkana 14-vuotiaana ja ollut tämän pestin jälkeen baareissa töissä. Varsinaisen leipätyön (36 vuotta) hän on tehnyt mielenkiintoisessa työymäristössä eli Oulun kaupunginteatterissa ompelimossa roolivaatteiden ompelijana ja pukijana näytöksissä. Aamulla työaika oli klo 9-14 ja saman päivän aikana uudestaan klo 17-22. Aamulla oli harjoitukset ja illalla näytökset. Pukijana hän huolehti roolivaatteet näyttelijöiden päälle ja sen oli käytävä nopeaan roolien vaihtuessa eli sama vauhti päällä kuin nykyisissä muotinäytöksissä. Tätä työtä oli kuutena päivänä viikossa, kesä- ja heinäkuu oli vapaata. Vapaaehtoistyötä hän teki jo tuolloin sillä hän oli Teatterin teknisen yhdistyksen rahastonhoitajana 13 vuotta. Nyt ehkä ymmärtää miksi Seidi ei väsy sillä hän on tottunut epäsäännöllisiin työaikoihin ja kovaan työntekoon. Työelämässä vierähti kokonaisuudessaan 51 vuotta, että töitä on tehty!

2.JPG

Tyytyväinen asiakas

Takaisin Kerhon baariin. Vilkkain päivä baarissa on lauantai, hyvänä kakkosena tulee tiistai karaoken ansiosta ja keskiviikko on vilkastunut huomattavasti kun tietokilpailu siirrettiin lauantailta keskiviikkoon. Hiljaisin päivä on maanantai jos ei mitään erikoista tapahtumaa ole kuten esim. Aikun vetämä suosittu biisikärpänen. Varsinaisen viinan eli terävien myynti on vähentynyt ja vastaavasti limpsojen ja vesien myynti lisääntynyt yleisen trendin myötä. Humalaisista ei ole ollut häiriötä ja liika pohjustaneille ei tietenkään myöskään myydä. Puhumalla on aina selvitty eikä virkavaltaa ole tarvinnut kutsua paikalle! Turistit ovat parhaita ostajia ja sen tietysti ymmärtää, ovathan he lomalla. Espanjalaisia vakiasiakkaita käy muutamia mutta pääosin asiakkaat ovat meitä kerholaisia.

4.JPG

Asiakkaita riittää

Toivottavasti näemme Seidin taas ensi syksynä baaritiskin takana toivottamassa meidät tervetulleiksi Kerhon rientoihin!

 

Päätän tämän juttusarjan tältä kaudelta tähän. Toivottavasti syksyllä pääsemme tänne taas ja voin jatkaa tätä hommaa sillä paljon on vielä teitä vapaaehtoisia haastattelematta.

Säde Pystynen 3.3.2019

bottom of page